Nov 3, 2010

October Finnish tradition: All Saints' Day - Pyhäinpäivä





Pyhäinpäivän historiaa


Aikoinaan uskottiin, että henget vierailevat ihmisten luona marraskuun ensimmäisenä päivänä, eikä silloin saanut tehdä töitä esimerkiksi hakata puita tai tehdä muita kolinatöitä. Talonpojat tarjosivat aattoyönä pyhille miehille, marttyyrivainajille, vieraanvaraisuutta: talon parhaita syysherkkuja ja lämmintä saunaa!  

Perinteisesti Pyhäinpäivän tienoo on vuoden syksyisintä, usein sataa ja on sumuista. Tiet ovat rapaiset ja purot tulvivat. Lehtipuut ja pellot värjottävät paljaina. Jos aurinko paistaakin, ollaan iloisia, sillä kansan mukaan ”yksi aurinkoinen tietää  yhdeksää poutapäivää kesällä ”.  Samoin pienikin auringonpilkistys pyhäinpäivän ja joulun välissä ennustaa kaunista kesää.

Kristillinen kirkko on jo yli tuhannen vuoden ajan (vuodesta 835) viettänyt marraskuun ensimmäisenä päivänä yhteisesti kaikkien marttyyrien ja veritodistajien muistojuhlaa. Luterilainen kirkko on myös säilyttänyt tämän juhlan. Nykyisin Suomessa Pyhäinpäivää vietetään  välille 31.10.–6.11. osuvana lauantaina. monet vievät rakkaiden haudalle esimerkiksi kynttilöitä tai kukkia kuolleiden muistoksi. Kotona voidaan myös sytyttää kynttilä läheisen muistoksi. 

Viime vuosina erityisesti nuoret ovat innostuneet juhlimaan Halloweenia Pyhäinpäivän sijasta. Erilaiset Halloween-juhlat ovat suosittuja ja kaupoissa voi nykyään nähdä myynnissä monen moista Halloween-tarviketta.












All Saints’ Day

Traditions

In old days it was believed that spirits pay a visit on Earth on the 1st of November and people were not allowed to eg chop wood or do other kinds of noisy chores then. Peasants offered hospitality to saint men as the best autumn food and a warm sauna.

Traditionally, the weather around All Saints’ Day  is the darkest and wettest. It often rains and is foggy then. Roads are muddy and creeks flood with water.  Deciduous trees  and fields  stand barren. If the sun happens to shine, it makes people happy since, according to the tradition,  ”one sunny day in November  predicts nine sunny days in summer”.  Even a glimpse of the sun between All Saints’ Day and Christmas  predicts  beautiful weather in summer.

Nowadays

All Saints’ Day is celebrated on the first Saturday in November. It’s a holy day and people go and take candles or wreaths to cemeteries  in order to show respect to bygone generations. During the past few years especially younger people have started to celebrate Halloween instead of All Saints’ Day in Finland by throwing Halloween parties.

No comments:

Post a Comment